Palaa ajankohtaisiin Blogi 29.03.2011

Ehdokkaamme Sami Järvisen kirjoittama blogi

28.02.2011

Kaupunki vai maaseutu?

Kristillisdemokraattien  tavoitteena elävä ja kehittyvä maaseutu.

Suomen yrityksistä noin 40 prosenttia sijaitsee maaseudulla. Maatalous ja elintarviketeollisuus työllistävät hieman alle 300 000 henkeä Suomessa. Ilman kotimaista raaka-ainetuotantoa ei myöskään elintarvikealan yrittäjyyttä olisi Suomessa.

Maaseutu on kärsinyt 2000-luvulla monin tavoin. Maaseutu on elinvoimainen, kun sen asukkaille on tarjolla työtä, palveluita ja koulutusta. Seuraavan hallituksen tulee harjoittaa maaseutua vahvistavaa politiikkaa ja edistää maaseutu- ja maataloustutkimusta sekä metsä- ja luonnonvaratutkimusta.

Maatalousyrittäjyyden laajentamista energiayrittäjyyteen tulee edistää. Energiaomavaraisuusratkaisut voivat rakentua esim. biolaitoksen tai pienen CHP-voimalan varaan.

Suomen maabrändi valtuuskunta on esittänyt tavoitteen, jonka mukaan luomuruoan osuus suomalaisesta maataloudesta olisi vähintään puolet vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan luomuruoan tuotannon ja jalostuksen vahvaa kehittämistä. Luomu- ja lähiruokaa tuli suosia päiväkodeissa, kouluissa ja laitoksissa tarvitaan kannustimia sekä kuluttajille on annettava valistusta luomutuotannon eduista.

Luomuviljelijät käyttävät monia menetelmiä, jotka vakauttavat ekosysteemejä ja vähentävät saastumista. Luonnonmukaisessa maataloustuotannossa suositaan uusiutuvia raaka-aineita ja kierrätystä, palautetaan maahan eloperäisiä aineita ja niiden sisältämiä ravinteita.

Puhdas ja turvallinen ruoka on tulevaisuudessa merkittävä kilpailuetu, jonka tuotannolle Suomessa kannattaa luoda riittävät edellytykset.

Kaupunkilaiset tarvitsevat maaseutua ja maaseudun asukkaat tarvitsevat kaupunkeja. Yhdessä teemme hyvästä vieläkin parempaa.