Palaa ajankohtaisiin Uutiset 06.02.2011

Puoluehallitus: Ikääntyneiden kotipalveluista ei tule säästää

Kristillisdemokraattien puoluehallitus on huolissaan ikääntyneiden kotona asumisen palvelutasosta. Kunnat käyttävät ikääntyneiden rakkautta omaan kotiin keppihevosena säästötoimille. Kotiin annettavista, tarpeenmukaisista palveluista säästäminen johtaa vanhusten turvattomuuteen, huonoon hoidon tasoon ja lopulta myös kuntien menojen kasvuun.

 

Ikääntyneiden kotona asuminen on kunnille edullista vain siinä tapauksessa, että tukipalvelut ovat riittäviä. Riittämättömät palvelut ja liian harvoin tapahtuva terveyden ja lääkityksen seuranta voivat johtaa ikääntyneen tarpeettomasti pitkäaikaiseen laitoshoitoon, kun ongelmia ei ennaltaehkäistä ja huomata ajoissa. Ikääntyneet tarvitsevat hyvinvointinsa ja toimintakykynsä ylläpitämiseksi ajoissa liikuntapalveluja ja muita kokonaisvaltaista terveyttä tukevia palvelumuotoja.

 

 Kotona asumista turvaavan teknologian lisääntyminen on myönteistä, mutta on muistettava, että neljä kymmenestä 75 vuotta täyttäneestä suomalaisesta kärsii yksinäisyydestä. Joka toinen päivä yli 65-vuotias tekee itsemurhan. Turvatekniikan lisäksi tarvitaan säännöllisiä sosiaalisia kontakteja ja tarvitseville riittävästi vanhuspsykiatrian palveluita. Kotona asuminen ei saa nousta itsetarkoitukseksi. Niiden, jotka eivät koe kotona asumista enää turvalliseksi, tulee päästä turvaa tarjoavan asumismuodon piiriin.

 

Vanhuspalveluita koskeva hoivatakuu ei takaa hoivaa, vaan ainoastaan sosiaalipalvelujen tarpeen arvioinnin seitsemän arkipäivän sisällä siitä, kun yli 75-vuotias on ottanut yhteyttä viranomaiseen. Hoivaa tai palveluita lainsäädännöllä ei taata. Laatusuositusten sijaan tarvitaan vanhustenhoitolaki ja kunnille riittävät voimavarat sen toteuttamiseen. Kristillisdemokraatit ovat tehneet lakialoitteen ikääntyneille annettavista palveluista

 

Lisätietoja: www.kd.fi