Palaa ajankohtaisiin Uutiset 08.04.2011

Sari Essayah mukaan tulevaan hallitukseen tarvitaan kokeneita kristillisdemokraatteja

Vaalikenttää ahkerasti kiertänyt Kristillisdemokraattien europarlamentaarikko uskoo KD:n vaaliliittojen vetoon sekä Helsingin ja Oulun piirien yllätykseen.

Uudenmaan kierrokselta Helsingin Vuosaareen perjantai-iltapäivänä lennähtänyt europarlamentaarikko Sari Essayah on kiertänyt viikonloput ahkerasti eri puolilla Suomea tsemppaamassa KD:n ehdokkaita. Hän on vaikuttunut kentän vaali-innosta. Neljän vuoden takaiseen hän havaitsee selvän eron.

 Nyt useimmissa piireissä kilpailu on avointa ja tasaista ja kärjessä on silti kokenutta voimaa. 

KD saa vähintään kahdeksan edustajaa

 KD saa vähintään kahdeksan kansanedustajaa, Essayah lyö pöytään oman vaaliennusteensa silmää räpäyttämättä.

Hyvää virettä hän on havainnut erityisesti Oulun piirissä, jossa on lähdetty liikkeelle vahvalla ehdokasjoukolla. Essayah uskoo, että puolue kykenee näissä vaaleissa entistä paremmin vetoamaan alueen lestadiolaisiin, joiden edustaja löytyy myös KD:n ehdokasjoukosta.

 Kuuntelin Vesa Aitto-ojaa, ja esimerkiksi hänen linjauksensa ovat kuin yksi yhteen KD:n arvojen kanssa. En näe mitään estettä sille, etteivätkö ne voisi saada laajempaakin kannatusta lestadiolaisten keskuudessa.

Vaasan piirissä puolestaan vallitsee nyt aito kilpailutilanne. 
 Olen vieraillut tilaisuuksissa Seinäjoelta Kokkolaan  ja kyllä kaikkialla käydään rehtiä kisaa Kalliksen manttelista.

Vaalikoneista pukkaa kristillisdemokraatteja

Lisäksi Essayah luottaa Etelä-Savossa ja Satakunnassa solmittujen vaaliliittojen vetoapuun ja toisaalta Helsingin piirin hyvään ehdokasasetteluun. 

Viime vaaleihin nähden muutosta on tapahtunut etenkin suomalaisten asenteissa. Vaalikojuilla vierailevat ihmiset ovat Essayahn mukaan nyt avoimempia vaihtamaan vallanpitäjiään ja aiemmin äänestämäänsä puoluetta. 

 Tyypillinen keskustelunavaus on sellainen, että vaalikoneista pukkaa tulemaan lähimmäksi kristillisdemokraatteja, että kerro nyt minkälaista politiikkaa te ajatte, Essayah kuvailee kentän tunnelmia.

KD:n kokeneita edustajia tarvitaan

Europarlamentaarikko suhtautuu luottavaisesti myös KD:n hallituspaikkaan. Nykyisistä hallituspuolueista ei enää saada koottua vaalien jälkeen vahvaa enemmistöhallitusta.

 Tosiasia on se, että jos perussuomalaiset jäävät oppositioon, enemmistöhallitusta on vahvistettava pienemmillä puolueilla.

Myös kokemus saattaa ratkaista:  Kristillisdemokraattien varteenotettavimmat ehdokkaat ovat pääosin kannuksensa hankkineita. Siksi puolueella on tarjota hallitukseen hyvää ministeriainesta. 

 Tietysti riippuu hallitusohjelmasta ja KD:n vaalituloksesta. Rkp:n kohdalla tosin vähempikin on riittänyt hallituspaikkaan, Essayah päättelee.

Lähde: KD verkkolehti

Lisätietoja: Sari Essayah  0400 252 999