Palaa ajankohtaisiin Uutiset 20.12.2011

ARVOISA PUHEENJOHTAJA, VALTUUTETUT, VIRKAMIEHET SEKÄ YLEISÖ

KD.:n valtuustoryhmä käsitteli talousarvioehdotusta lauantaina ryhmä kokouksessaan . Haasteena pidämme sosiaali- ja terveystoimen budjettia

Vuoden alussa toimintansa  aloittavalle  seudulliselle sosiaali- ja terveystoimelle tuo paineita erilaisten tietojärjestelmien ja toimintatapojen  yhdistäminen.

Uskomme selviämämme ,jos tahtoa löytyy kaikilta osapuolilta.

Oman haasteensa tuo myös erikoissairaanhoito, sillä sen budjetti, ei ole pitänyt tällä valtuustokaudella. Olemme  yrittäneet saada menot kuriin, mutta ylitys on miljoonissa.

Osittainhan tämä on johtanut perusterveydenhoidon toimimattomuudesta. Esim. terveyskeskuslääkärien  puutuminen, joten potilaat ohjautuvat yhteispäivystykseen.

Laitoshoidon purku nopealla  aikataululla on taas aiheuttanut ostopalvelujen lisääntymistä , joten soten menot tulevat ylittymää tänäkin vuonna.

Mielestämme perusterveyden palveluketjut täytyy saada kuntoon ja ennalta ehkäisevään työhön tulisi löytyä varoja. Ennaltaehkäisevään työhön sijoittaminen säästää kuluja pitkällä tähtäimellä. Sosiaali- ja terveystoimen budjetti esitys  on leikattu reilusti. Rohkenen epäillä sen riittävyyttä, jos haluamme säilyttää lähes tämän tason palvelut. Reilun 4 milj. leikkaus erikoissairaanhoidon menoista on paljon. Toivon, että tällä kertaa olen väärässä.

Vaikka talous on tiukkaa ja palveluja joudutaan katsomaan tarkasti.

Rohkenen silti tehdä esityksen Mikkeli-lisän käytöstä, sillä se toisi  Mikkeliin uusia lapsiperheitä ja uusia veronmaksajia. Tämä on imagokysymys, samalla tavalla, kuin Mikkelin keskustan kehitykseenkin. Tämä on arvovalinta.

Tällä signaalilla viestitämme , että täällä arvostetaan nuoria perheitä ja annetaan vaihtoehto. Kasvattaa lapsia myös kotona. Näin lasta kotona hoitavan työpaikka vapautuisi jollekin toiselle. Työelämän tulee joustaa perheiden tarpeiden mukaan, sillä  osaavasta työvoimasta on kova kilpailu väen vanhetessa.

Investointien suhteen hyväksymme budjetissa olevan esityksen, sillä emme halua velan  lisääntyvän. Korot ovat olleet suotuisia, mutta voivat lähteä nopeasti nousuun, silloin velkaannumme nopeasti. Velkamäärä  tulee joka tapauksessa kasvamaan, sillä tulevaisuudessa meillä on isoja investointeja edessä esim. jätevedenpuhdistamon  siirto.

Henkilöstön jaksamiseen toivoisin kiinnitettävän riittävästi huomiota,  sillä sairauspoissaolot maksavat  työantajalle paljon.

Henkilöstösuunnitelmassa on hyviä ajatuksia, toivomme niiden toteutuvan. Jos esim. lähiesimieheltä tulisi pieni kiitos joskus, se auttaisi joustamaan tiukassa paikassa. Vanhanaikainen käskytyspolitiikka herättää uhmaa.

Esimiestyöhön tulisi kiinnittää huomiota ja  antamalla siihen valmentavaa koulutusta.

Haluan toivottaa teille  kaikille Hyvää Joulua sekä Onnea Vuodelle 2012

Liisa Ahonen